PERUSTAVA | RAKENTAJAN VINKIT
Perustukset pitävät omakotitalon pystyssä vuosikymmenestä toiseen
Perustus eli sokkeli on omakotitalon tai talousrakennuksen maata vasten rakennettava osa, joka on tehty yleensä teräsbetonista tai pilariharkoista. Perustuksista saatetaan käyttää myös nimeä perusmuuri.
Tontin maapohjan kantavuus määrittää sopivan perustusratkaisun. Perustukset rakennetaan anturan päälle. Antura on rakennuksen perustusten alin osa, ja se jakaa talon painon maapohjalle. Anturan mitoitus määräytyy talon tai rakennuksen kuormituksen ja sallitun maanpaineen perusteella.
Perustusten teko on rakentamisen kriittisimpiä vaiheita. Perustukset kannattaakin aina suunnitella perustamisolosuhteista käsin ja ammattitaitoisesti tehtyyn maaperätutkimukseen pohjautuen. Näiden perusteella voidaan määritellä oikea perustamistapa. Kun perustamistapa on valittu, perustukset suunnitellaan teknisesti viranomaismääräysten mukaan perustuksille asetettujen laatuvaatimusten täyttämiseksi.
Perustukset mitoitetaan siten, että ne kestävät rakennuksen kuorman ja maaperän liikkeet. Laskelmissa otetaan huomioon muun muassa rakennuksen paino ja maaperän kantavuus. Siksi on tärkeää tehdä tontilla kunnollinen maaperätutkimus ennen rakennushankkeen aloittamista. Näin rakennukseen voidaan suunnitella oikeanlainen perustus, joka kestää kestää aikaa.
Maaperän merkitys ja perustamistavat
Perustusten tulee kestää rakennuksen kuormaa ja maaperän liikkeitä. Maaperän kantavuus vaikuttaa siihen, miten laajalle alueelle rakennuksen kuorma tulee perustusten avulla jakaa ja millainen perustustyyppi soveltuu. On siis tärkeää valita juuri oikeanlainen perustustyyppi, jotta perustus kestää aikaa vuosikymmenestä toiseen. Tässä auttaa maaperätutkimus, joka kannattaakin tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen talon suunnittelua.
Perustavan tarjoamat maaperätutkumukset tehdään joko paino- tai puristin-heijarikairauksina. Paalutettavissa kohteissa tutkimuksiin sisältyy myös siipikairaus.
Maanvarainen perustus
Maanvarainen perustus, jota kutsutaan myös nimityksellä maanvarainen alapohja, on pientalon tyypillisimpiä perustusratkaisuja. Se voidaan toteuttaa perusmuurauksena, jolloin anturan päälle rakennetaan sokkeli. Sokkeli täytetään kiviaineksella ja sen jälkeen asennetaan eristeet, joiden päälle valetaan betonilattia.
Äkäslompolo-sarjassa pääset perehtymään rivitalon sokkeleiden tekoon Perustava Oulun asentajien, Tupen ja Jukan, seurassa. Sarjassa perehdytään syvällisesti sokkeleiden tekemiseen ja valusokkeleiden laatuun – huumoria unohtamatta.
Valuperustus
Valuperustus soveltuu pientalon perustusratkaisuksi kovalla tasamaalla. Valutyön valmistelu voidaan aloittaa maanrakennustyön valmistuttua. Paikallevalettavan betoniperustuksen muotit asennetaan ensin ja sen jälkeen valu toteutetaan pumppukalustolla. Betonia vibraamalla valusta saadaan tasainen ja lopuksi valusokkeli tasoitetaan tarvittavaan korkoon, muotit puretaan ja sokkelin yläpinta viimeistellään. Valu kovettuu riittävän lujaksi muutamien päivien kuluessa, mutta perustusvalu toteutetaan tyypillisesti useita viikkoja ennen talopaketin saapumista.
Kuvassa on maanvarainen perustus. Toinen puoli perustuksista on vielä muotitettu, koska tässä kohteessa perustukset valettiin kahdessa osassa. Kuvaan kohteen perustusten tekoon voi tutustua tarkemmin Äkäslompolo-sarjassa.
Reunavahvistettu betonilaatta
Maanvarainen perustus on mahdollista rakentaa myös reunavahvistetun betonilaatan päälle. Laatta valetaan maa-aineksen päälle ja laatan ulkoreunoista tehdään paksummat. Tällainen ratkaisu ei vaadi erikseen anturaa ja sokkelia ja on siksi kustannustehokas tapa toteutaa omakotitalon perustukset. Reunavahvistettu laatta voi toimia tilanteissa, joissa maaperä on riittävän kantava.
Paaluperustukset
Pehmeä maaperä tontilla vaatii paalutuksen, jotta perustuksesta saadaan vahva ja kestävä. Paalutus vähentää tontin massanvaihtotarpeita. Paalutusta voidaankin käyttää sellaisiin rakennuspaikkoihin, jossa maanvaihtotarve on normaalia suurempi. Teräspaalut ovat betonipaaluja kevyempiä ja näin helppoja asentaa myös pienille ja haastavan mallisille tonteille. Toisinaan tonttin perustustyössä tarvitaan myös ruuvipaaluja, kierrepaaluja ja porapaaluja.
Paalutuksen hinta muodostuu useamman tekijän lopputuloksena. Siihen vaikuttavat vaadittavien paalumetrien lisäksi mm. omakotitalon pohjapinta-ala sekä ontelolaattojen pituudet. Useissa Suomen kaupungeissa saatetaan vaatia lähtökohtaisesti perustusten alle paaluperustus. Lue lisää paaluperustuksista.
Kellareiden ja paalutettavien perustusten yhteydessä lattia toteutetaan usein ontelolaatoilla.
Omakotitalon perustukset: suunnittelusta toteutukseen
Omakotitalon huolella tehdyt perustukset pitävät rakennuksen pystyssä vuodesta toiseen. Perustustoimittaja otetaan yleensä mukaan siinä vaiheessa, kun ajatus talon rakentamisesta konkretisoituu ja tontti alkaa olla kiikarissa.
Tontille teetetään ensimmäiseksi maaperätutkimus ja perustamistapalausunto. Maaperätutkimus antaa suunnittelijoille reunaehdot tontin pohjatöille. Samalla se määrittää omakotitalon perustamistavan. Kaiken tämän jälkeen perustusten toimittaja pystyy tarjoamaan omakotitalon perustuksille tarkan hinnan. Perustusten hinta muodostuu tyypillisesti perustussuunnittelusta ja toteutuksesta.
Toisinaan omakotitaloon rakennetaan kellari, ja tämä on useimmiten tarpeen rinnetontille rakennettaessa. Kellarikohdetta rakentaessa kannattaa olla mahdollisimman varhain liikenteessä, sillä kellariperustusten suunnittelu vaatii enemmän työtä kuin kellariton perustus.
Lue lisää omakotitalon perustusprosessista: Talon perustaminen maaperätutkimuksesta runkotoimitukseen.
Perustavan rakennesuunnittelijat äänessä: millaista on suunnittelijan työ?
Omakotitalon perustusten suunnittelu
Perustussuunnittelu on oleellinen osa perustamisvaiheita. Suunnittelija tarvitsee perustussuunnittelua varten yleensä mm. seuraavanlaisia liitteitä:
-
Pohjatutkimus ja/tai perustamistapalausunto (.pdf)
-
ARK lupakuvat eli asema-, julkisivu-, leikkaus- ja pohjakuvat (.dwg ja .pdf)
-
RAK perustuksen mittapiirustus ja ohjeelliset liityntädetaljit (.dwg ja .pdf)
-
LVI-asemapiirustus (.pdf) tai muu selkeä tieto salaojien kaatosuunnasta
-
Sokkelin ja / tai alapohjan reikätiedot ja -varaukset ARK-pohjakuvaan (.dwg)
-
Rakennuslupatunnus
Näiden tietojen pohjalta laaditaan omakotitalon perustussuunnitelma. Perustussuunnittelija näkee maaperätutkimuksista, millaiset perustukset omakotitalo vaatii. Maaperätutkija ei yksin voi määritellä tarkkaan perustustyyppiä vaan perustussuunnittelija kertoo esimerkiksi anturan tarpeesta.
Tällä videolla tutustutaan Perustavan Tampereen yksikköön sekä vieraillaan kahdella rakennustyömaalla: rivitalokohteessa, johon Perustava toimitti kellarin sekä omakotitalotyömaalla, jossa on parhaillaan sokkelin valu käynnissä.
Kellarin rakentaminen ja perustukset - milloin tarvitaan kellari?
Kellarin rakentaminen omakotitaloon mielletään usein syyttä haastavaksi. Kellari tuo pienelle tontille lisätilaa, koska kellariin voi sijoittaa tiloja, jotka muuten tehtäisiin mahdollisesti erillisinä rakennuksina kuten varastot, autotalli tai harrastustilat. Kellarin rakentaminen vaatii kuitenkin suuremman budjetin kuin tasamaatontti, mutta hinta ei ole niin paljon kalliimpi kuin yleensä luullaan.
Kellarin hyödyt tulevat parhaiten esiin jyrkillä rinnetonteilla. Usein rinnetonteille riittäisi porrastetut perustukset, mutta kellarin rakentamalla tontin saa hyödynnettyä parhaiten, sillä tiloja voi rakentaa päällekkäin. Kellarin ansioista tiloja voi tehdä jopa kolmeen tasoon, kun kellari mahdollistaa tilojen sijoittelun osittain maan alle.
Rinnetontit vaativat melkein poikkeuksetta kellarin rakentamisen. Tontti asettaa omat reunaehtonsa rakentamiselle, ja kellarin perustusten rakentaminen edellyttää asianmukaisesti tehtyä pohjatutkimusta sekä tontin pintavaaitusta. Näiden avulla on mahdollista optimoida maarakentamisen kustannuksia ja suunnitella tilankäyttö järkevästi.
Myös rakennuksen ja tontin tukimuurit kannattaa suunnitella ja toteuttaa kellarin rakentamisen yhteydessä. Tukimuurien lisäksi kellari itsessään toimii usein maapaineseinänä, mikä on huomioitava perustusten suunnittelussa. Nopein, tehokkain ja turvallisin tapa on rakentaa kellari betonielementeistä.
Tutustu myös Perustavan elementtituotantoon Lammilla.
Rakenteilla oleva kellari. Elementtiseinät tuetaan asennusvaiheessa "tönäreillä". Kuvassa olevan kohteen seinät ovat jo saumavalettu, mutta ontelolaattojen saumavalu ei vielä ole valmis.
Talon perustamistöiden hinta
Mitä perustukset sitten maksavat? Maaperältään kantavalle ja tasaiselle tontille perustukset saaddaan tavanomaisesti n. 6000-9000€ hintaan. Pehmeälle, paalutusta vaativalle maaperälle tai rinnetontille on huomattavasti kalliimpaa rakentaa. Hintahaitari on leveä, sillä paalutusta vaativien kohteiden hinta riippuu useasta tekijästä kuten talon pohjapinta-alasta, ontelolaattojen pituudesta ja tarvittavien paalumetrien määrästä. Paalutettujen perustusten hinta liikkuu yleensä 25000-35000€ välillä.
Jos perustusten osalta haluaa säästää, kannattaa pohtia, onko talo mahdollista rakentaa kahteen kerrokseen. Etenkin paalutettavissa kohteissa tällä tavalla yläkerran neliöt ovat huomattavasti halvempia. Käyttöön saadaan sama määrä asuinneliöitä pienemmillä perustamiskustannuksilla.
Lue lisää pientalojen perustuksista!
Haaveiletko oman talon rakentamisesta?
Lataa alla olevasta linkistä ilmainen 10 askelmaa omaan kotiin -opas. Sen avulla osaat aloittaa talon rakentamisen, vaikka et tietäisi aiheesta vielä paljoa.
PERUSTAVA – Rakentajan asiantunteva kumppani
Perustava on luotettava betoniperustusten suunnittelija ja urakoitsija. Meiltä saat rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, perustus- ja elementtisuunnittelun, päärakennesuunnittelun (PRS), maarakennuksen, paalutuksen ja perustukset. Lisäksi teemme väestönsuojat, tukimuurit, kellarit ja betonirungot.
Palvelemme yksityisiä rakentajia, talotoimittajia ja rakennusliikkeitä ympäri Suomen.
Miksi Perustava?
- Saat meiltä kaikki hankkeen perustukset ja tukimuurit sekä perustusten rakennesuunnittelun yhdellä sopimuksella – vaivattomasti ja ennalta sovitussa aikataulussa.
- Voimme auttaa sinua omalla rakennesuunnitteluosaamisella säästämään koko hankkeen kustannuksissa.
- Palvelemme sinua myös tontin maaperätutkimuksissa koko Suomessa. Kun tilaat laadukkaasti tehdyn tutkimuksen meiltä, kaikki perustamiseen liittyvien suunnitelmien teko on yhden toimijan käsissä.
- Voimme hoitaa tontin maanrakennuksen Etelä-Suomessa – kiinteällä urakkahinnalla. Kun kaikki perustamiseen liittyvä – suunnitelmista toteutukseen – on yhden toimijan hallussa, urakkarajat pysyvät selkeinä.
- Vastaamme kaikista perustamisvaiheessa tarvittavista pöytäkirjoista ja dokumenteista.
Palveluihimme kuuluvat
- Maaperätutkimukset koko Suomen alueella
- Perustussuunnittelut osana perustustoimitusta kaikkialle Suomeen
- Maanrakennus Etelä-Suomessa
- Perustukset kaikkiin hankkeisiin
(maanvaraiset, paalutettavat ja kellarilliset perustukset sekä talousrakennusten perustukset) - Tukimuurit
- Kellarit ja kivirungot
- Kokonaiset hallit ja toimitilat asennettuna omalta elementtitehtaaltamme Lammilta
Tutustu palveluihimme
Lisätietoa rakentamisesta
- ← Edellinen
- 1
- 2 (nykyinen)
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 10
- Seuraava →