PERUSTAVA  |  RAKENTAJAN VINKIT

Talon perustaminen – maaperätutkimuksesta talon runkotoimitukseen


Honka järjesti asiakkailleen virtuaalisen rakentajaillan 17.6.2020. Rakentajailtaan toivottiin myös esitystä talon perustuksista ja näin ollen Perustavan Kimmo Kurki pääsi vierailemaan turkulaisten rakentajien keskuudessa. Kimmo piti ensin Perustavan yritysesittelyn ja sen jälkeen kertoi kuinka asiakas hyötyy Perustavan täyden palvelun talosta. 

 ​

Täyden palvelun talo

Perustavan yritysesittelyn jälkeen Kimmo kertoi Perustavan kattavasta palveluperheestä. Mitä aikaisemmin asiakas osasi ottaa Perustavaan yhteyttä, sen aiemmin myös Perustavalla pystyttiin auttamaan auttamaan asiakkaita sekä perustusten suunnittelussa, toteutuksessa että niiden lopullisissa kustannuksissa.

Kimmon esitys oli rakennettu rakentajan näkökulmasta kronologiseen järjestykseen. Esityksessä läpikäytiin palvelu kerrallaan ja havainnollistettiin mitä kaikkea Perustava kykeni asiakkaille toimittamaan.

Maaperätutkimus ja perustamistapalausunto

Ensimmäinen toimenpide perustamiseen liittyen on on yleensä perustamistapalausunnon hankkiminen. Se saadaan teettämällä maaperätutkimus ja pintavaaitus. Osa rakentajista saattaa tehdä maaperätutkimuksen ennen tontin hankkimista, ja tällöin kairauksella saadaan selvyys tontin maaperästä jo hyvissä ajoin. Maaperätutkimuksessa selvitetään maaperän koostumus ja kantavuus, kun taas pintavaaitus mittaa pinnan muodot ja tontin kaltevuudet. Näiden pohjalta saadaan lopulta sitten perustamistapalausunto.

Perustamistapa

Perustamistapalausunnon jälkeen valitaan tulevan rakennuksen perustamistapa. Jos maaperä on heikko, kuten savi tai turve, joudutaan turvautumaan paalutukseen. Jos maaperä on taas moreeniperäinen, silloin pystytään tekemään maanvarainen sokkeli. Mikäli tontti on taas jyrkkäpiirteinen, perustukset toteutaan kellariratkaisuna. Kellari pystytään hyödyntämään myös asumiseen.

Tarjous Perustavalta

Kun asiakkaalla on tulevaan taloon piirustukset ja maaperätutkimus tehtynä, Perustava pystyy tekemään tarjouksen. Tarjous on aina kiinteähintainen ja se kattaa sekä perustustyöt että suunnittelun. Tarvittaessa on mahdollista saada mukaan myös päärakennesuunnittelu.

 

Perustussuunnittelu

Perustussuunnittelu on oleellinen osa perustamisvaiheita. Teemme jokaiseen kohteeseen yksiköllisen suunnittelun, mutta hyödynnämme hyväksikoettuja ja kustannustehokkaita vakiorakenteita.

Maanrakennus

Maanrakennus voi alkaa heti perustussuunnittelun jälkeen. Sekä perustamistapalausunto että perustussuunnittelu määrittävät maanrakentamisen. Suunnitelmista löytyy kaivuutasot sekä täyttökorot ja -materiaalit. Talousrakennusten perustukset kannattaa huomioida jo tässä vaiheessa, vaikka niitä ei rakennettaisikaan heti. Kustannusäästöt kuitenkin syntyvät kerralla tekemisestä.

Paalutus

Jos tontin maaperä on pehmeä, siihen vaaditaan paalutus. Perustava käyttää aina teräspaaluja kustannustehokkuuden ja nopeuden vuoksi. Paalutus huolehtii siitä, että pehmeällä maaperällä rakennus ei tule painumaan.

Paalutettavat kohteet toteutetaan aina kantavalla alapohjalla. Ontelolaatan etu on se, että päästään pitkiin jänneväleihin eikä tarvitse toteuttaa ylimääräisiä kantavia linjoja. Ontelolaatat asennetaan autonosturin avulla ja sen jälkeen asennetaan rengasraudoitukset ja saumavalu. 

Perustus, valuperustus, sokkeli

Seuraava ja viimeinen työvaihe ennen täyttöjä ja talorungon pystyttämistä on varsinaisen perustuksen eli sokkelin tekeminen. Käytämme Perustavalla käsin siirrettäviä ja muuntuvaa muottikalustoa, joka asennetaan tontilla täytettäväksi. Muottien sisään laitetaan valmisraudote eli betoniteräs. Perustusten valaminen tapahtuu pumppukalustolla ja muottien purkamisen jälkeen tehdään valun yläpinnan viimeistely ja tarkastus.

Perustusten tekeminen on mahdollista myös talvella. Hyvällä suojauksella ja betonin lämpötilan varmistamisella rakentaminen onnistuu myös muulloin kuin pelkästään kesällä.  

PERUSTAVA – Rakentajan asiantunteva kumppani

Perustava on luotettava betoniperustusten suunnittelija ja urakoitsija. Meiltä saat rakennushankkeeseesi maaperätutkimuksen, perustus- ja elementtisuunnittelun, päärakennesuunnittelun (PRS), maarakennuksen, paalutuksen ja perustukset. Lisäksi teemme väestönsuojat, tukimuurit, kellarit ja betonirungot.

Palvelemme yksityisiä rakentajia, talotoimittajia ja rakennusliikkeitä ympäri Suomen.

Miksi Perustava?

  • Saat meiltä kaikki hankkeen perustukset ja tukimuurit sekä perustusten rakennesuunnittelun yhdellä sopimuksella – vaivattomasti ja ennalta sovitussa aikataulussa.
  • Voimme auttaa sinua omalla rakennesuunnitteluosaamisella säästämään koko hankkeen kustannuksissa.
  • Palvelemme sinua tontin maaperätutkimuksissa koko Suomessa. Kun tilaat laadukkaasti tehdyn tutkimuksen meiltä, kaikki perustamiseen liittyvien suunnitelmien teko on yhden toimijan käsissä.
  • Voimme hoitaa tontin maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella – kiinteällä urakkahinnalla. Kun kaikki perustamiseen liittyvä – suunnitelmista toteutukseen – on yhden toimijan hallussa, urakkarajat pysyvät selkeinä.
  • Vastaamme kaikista perustamisvaiheessa tarvittavista pöytäkirjoista ja dokumenteista.

Palveluihimme kuuluvat

  • Maaperätutkimukset koko Suomen alueella
  • Perustussuunnittelut osana perustustoimitusta kaikkialle Suomeen
  • Maanrakennuksen Heinolasta Helsinkiin alueella
  • Perustukset kaikkiin hankkeisiin
    (maanvaraiset, paalutettavat ja kellarilliset perustukset sekä talousrakennusten perustukset)
  • Tukimuurit
  • Kellarit ja kivirungot
  • Kokonaiset hallit ja toimitilat asennettuna omalta elementtitehtaaltamme Lammilta

 

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Lisätietoa rakentamisesta
#
Pehmeälle maaperälle tai rinteiselle tontille on huomattavasti kalliimpaa rakentaa kuin tasaiselle, kantavalle maaperälle.
#
Kulkemalla näiden kymmenen askelen läpi tiedät, kuinka uusi omakotitalo rakentuu.
#
Kestävä ja hyvin suunniteltu perustus säilyttää kiinteistön ryhdikkyyden koko sen elinkaaren ajan.