Uusi koti väljälle rinnetontille – Perustava eKiven päälle


Perttu Inkeroinen hymyilee tyytyväisenä siistiksi tasoitetulla omakotityömaalla Lempäälässä.  Perustukset, liittymät, täytöt ja pihatyöt on nyt tehty. Marraskuun alussa saapuu suurelementit ja sen jälkeen noin viikossa Inkeroisten uusi koti on sääsuojassa.  Talvi saa tulla. Joulun jälkeen Perttu ja kirvesmies pääsevät sisäseinien tekoon.
 

Uusi koti Miemolan kauniille kankaalle

Pertulle ja Mariannalle sekä heidän neljälle lapselleen on rakentumassa parhaillaan uusi koti. Nykyinen koti Lempäälässä, Miemolan kylän toisessa päässä, on myyty. Kauniisti länteen laskeutuva reilu puolen hehtaarin rinnetontti on heille unelmien täyttymys. Tontilla on tilaa, ympäristössä väljyyttä ja joka puolella omaa rauhaa. Kuitenkin puolen kilometrin päästä alkaa turvallinen kävelytie, jota myöten lasten kouluun on matkaa pari kilometriä.

Tontille piti hakea suunnittelutarveratkaisu. Se onnistui puolen vuoden hakuajalla. Kunnan vesi- ja viemärilinjat kulkevat 140 metrin päässä. Kunnallistekniikkaan liittyminen takaa Inkeroisen perheelle turvallisen ja huolettoman arjen uudessa talossa. Peremmällä saman tien varressa on vielä joitakin muitakin taloja, mutta tiellä hyvin vähän liikennettä.
 


"Aamulla eKivi-perustuselementit tulivat tontille lavettikuormalla. Perustukset kolmeen eri rakennukseen valmistuivat yhden työpäivän aikana ja jo illalla pääsimme naputtelemaan patolevyjä! Tontti jäi siistiksi; sinne ei jäänyt mitään jätettä."



Tontille rakentuvat iso päärakennus uima-altaineen, erillinen saunatupa sekä autotalli-varasto. Perttu Inkeroinen valitsi perustusratkaisuksi Perustavan eKivi -sokkelit, jotka valetaan etukäteen Perustavan elementtitehtaalla Hämeenlinnan Lammilla.

"Aamulla eKivi-perustuselementit tulivat tontille lavettikuormalla. Perustukset kolmeen eri rakennukseen valmistuivat yhden työpäivän aikana ja jo illalla pääsimme naputtelemaan patolevyjä! Tontti jäi siistiksi; sinne ei jäänyt mitään jätettä. Kaksi viikkoa sitten aloitimme maatyöt ja nyt perustukset on tehty ja piha on tasainen", iloitsee Perttu työn nopeutta.
 

Kulmat osuvat paikoilleen – tarkalleen!


"Isohkon autotalli-varaston ja autokatoksen perustus koottiin työmaalla kahdeksasta eri eKivi-elementistä vain kahdessa tunnissa. Yhteensä kyseiseen rakennukseen tuli oli 44 metriä sokkelia"



Perustava eKivi vastasi odotuksia

Monet talonrakennuskohteet nähneenä Perttu tiesi, mitä odottaa Perustavalta. Perustava eKivi oli kuitenkin hänellekin uusi tuttavuus. Tuote on nopeampi, ympäristöystävällisempi ja tasalaatuisempi kuin perinteinen paikallavalu, ja siksi se soveltui Inkeroistenkin talon perustusratkaisuksi erittäin hyvin.

Monikulmaisen päärakennuksen ja saunatuvan perustukset muodostuivat yhteensä 17 eKivi-elementistä. Osa elementeistä on 900 mm korkeita ja osa loivan rinteen takia korkeudeltaan 1500 mm. Betonielementit eli ”kivet” liitettiin toisiinsa patentoidulla lujalla mekaanisella liitoksella, ilman saumavaluja. Korkeamman sokkelin liitosta vahvistettiin vielä maanpaineen takia.

"Talon lattia tulee yhteen tasoon, mutta ulkopuolisten maatäyttöjen kannalta oli oikea ratkaisu ottaa nuo porrastetut elementit. Rakennesuunnittelija kertoi, että porrastuksen kohdalta elementti on vahvistettu poikkeuksellisen jykeväksi. Vakuuttivat, että kestää ja sen uskon", Perttu sanoo.

"Isohkon autotalli-varaston ja autokatoksen perustus koottiin työmaalla kahdeksasta eri eKivi-elementistä vain kahdessa tunnissa. Yhteensä kyseiseen rakennukseen tuli oli 44 metriä sokkelia", laskee Perustavan projektipäällikkö Niko Lehtinen.

Perustava eKivien asentaminen on joutuisaa työtä.


"Perustava eKivi on tehdastekoisena paitsi mittatarkka, myös tasalaatuinen ja energiatehokas ratkaisu. Se on rakennusfysikaalisesti optimaalinen ja täyttää RIL 107 -vaatimukset. Ammattilaisena arvostan näitä ominaisuuksia."



Vahvat valinta-argumentit toteutuivat

Kerran aiemmin rakentaneena Inkeroiset päättivät, että tässä hankkeessa hyödynnetään ammattilaisia. Maarakentaja on tuttu mies, Pekka Sivula. Hänellä on kokemusta useiden Perustava eKivi -kohteiden maatöistä. Talopaketti tulee Jetta-Talolta, patolevyjä ja eristeitä Perttu on tilannut suoraan toimittajilta. Perustavan valinta perustuksen tekijäksi tutkittiin hyvin. Siihen päädyttiin monen argumentin ja kokonaistaloudellisen edun vuoksi.

"Omana työnä ei olisi saavutettu edes taloudellista etua – saatikka sitten, minkä ajan ja vaivan se olisi vaatinut", kertoo Perttu.

Perustavan paikallavalutyönäkin aikaa olisi tarvittu tähän kokonaisuuteen yli viikko. Nyt koko perustus valmistui Perustava eKivi -asennuksena yhdessä päivässä, mikä säästää pelkästään kaivinkoneen tunneissa. Perttu kertoo tällaisen läpimenoajan vaikuttavan ja puhuttelevan. Etenkin näin talvea vastaan sillä on ratkaisevan suuri merkitys.

"Paikallavalunakin Perustava tekee mittatarkkaa työtä. Mutta kun ajattelee suurelementtien asentamista, on seinän ja sokkelin liitoksen tarkkuus kaiken A ja O. Perustava eKivi on tehdastekoisena paitsi mittatarkka, myös tasalaatuinen ja energiatehokas ratkaisu. Se on rakennusfysikaalisesti optimaalinen ja täyttää RIL 107 -vaatimukset. Ammattilaisena arvostan näitä ominaisuuksia."
 

Perustava eKivien ulkopinta on sellaisenaan valmis!


"Asiakkaan näkökulmasta tämä Perustava eKivi on erittäin vaivaton, huoleton ja kokonaisedullinen perustusratkaisu! Hyvää tuotetta täydentää Perustavan luotettava, asiallinen, joustava ja kaikin puolin toimiva työmaakäytäntö"



Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen myös rakentamisessa on tärkeää, etenkin kun kyse on betoniperustuksesta, jossa sementin osuus on merkittävä. Perustava eKivi aiheuttaa tuotteena yli 20% vähemmän CO2-päästöjä kuin perinteinen paikallavalusokkeli. Myös sokkelin näkyvän ulkopinnan laatu hivelee silmää: tehdasvalmisteisena siinä ei ole mitään muottipurseita, huokosia tai muita epätasaisuuksia. Elementtien saumatkin ovat viimeistellyn näköiset.

"Asiakkaan näkökulmasta tämä Perustava eKivi on erittäin vaivaton, huoleton ja kokonaisedullinen perustusratkaisu! Hyvää tuotetta täydentää Perustavan luotettava, asiallinen, joustava ja kaikin puolin toimiva työmaakäytäntö", Perttu kiittelee.

Rakentamisen aallonpohja ohitettu

Perttu Inkeroinen toimii arkityössään Jetta-talon myyntipäällikkönä.  Hän toteaa, että ne, jotka nyt tekevät päätöksen rakentaa, huomaavat viimeistään kolmen vuoden kuluttua olleensa oikeassa.

Perustavalla on vahvat ratkaisut tukemaan asiakkaan rakentamispäätöstä.  Perustava eKivi sekä Etelä-Suomessa tarjolla oleva Perustava Nollakorko -kokonaispalvelu auttavat rakentavia asiakkaita tekemään turvallisia, laadukkaita ja kokonaisedullisia ratkaisuja.
 

Inkeroisten autotalli-piharakennuksen elementit ovat asennusvaiheessa.

"Mikä olisi se signaali, joka nostaisi ihmisten luottamuksen ylös?  Pankit ovat valmiita rahoittamaan, viitekorot ovat alhaalla. Tekijöitä ja toimittajia löytyy – nyt eteenpäin kaikki, joilla on aikeet rakentaa", Perttu rohkaisee rakentamista pohtivia.

Inkeroiset näkivät yhdessä, että nyt on heidän hetkensä rakentaa talo, jossa asutaan seuraava neljännesvuosisata.  Toki ponnistus on suuri, vaikka he hyödyntävätkin nyt ammattilaisten apua merkittävästi. 

"Tämä on yhteinen projekti. Yhdistämme työn, perheen ja rakentamisen asiat.  Luottavaisin mielin tästä on hyvä jatkaa", Perttu Inkeroinen toteaa siistillä työmaallaan.

Teksti: Heska Korhonen

Kuvat: Heska Korhonen

Tutustu palveluihimme

Ammattilaiset | Kotitaloudet


Kaikki yhteystiedot >>

Lähetä tarjouspyyntö >>

Blogin uusimmat

22.10.2024
Perttu Inkeroinen hymyilee tyytyväisenä siistiksi tasoitetulla omakotityömaalla Lempäälässä.…
21.9.2024
Perustava toteutti Nollakorko -sopimuksella Järvenpäähän rakentuvan Kaunismetsän päiväkodin.…
22.6.2023
Osana AHS Controlin uudistuotantoa Perustava on päässyt toteuttamaan perustukset jo monen yrityksen…
22.6.2023
Maviko Oy toimittaa ja urakoi sähköasemia avaimet käteen periaatteella. Tyypillisesti sähköasemia…
13.6.2023
Vimpelin Vedossa pesäpalloa pelaava Olli Heikkala rakennuttaa parhaillaan Jyväskylään perheen uutta…
09.5.2023
Helsingin Jollakseen rakentava Sami Ehoniemi valitsi tontin ja tulevan talon väliin Perustava…